Ei aikaakaan kun Johnin teini-ikä koitti.
Jemina mietti ikääntyvää lastaan, ja sitä kaikkea mitä teini-ikä tuo tullessaan.
John sen sijaan tiesi heti mitä tekisi.
Hän lähti Hiron luo.
"Hiroooooo!" John huusi.
"Olet kasvanut." Hiro tokaisi.
"Onneksi olkoon." Hiro onnitteli.
"Kiitos, mutta tiedät mitä tulin tänne hakemaan. Totuuden." John tokaisi.
"John. Olen pahoillani, mutta vielä ei ole sen aika." Hiro sanoi.
"Mutta, sinä lupasit!" John huudahti.
"Niin ja pidän lupaukseni. Mutta et ole vielä aikuinen, sinun ei tarvitse tietää vielä mitään." Hiro sanoi.
"Mutta... sinä lupasit! Olet valehtelija! Minä olen aikuinen!" John huusi.
"Olen pahoillani." Hiro sanoi.
"Ole hiljaa! En halua pahoittelujasi! Haluan totuuden!" John huusi.
"Rauhoitu." Hiro yritti.
"En! Sinä lupasit!" Joh huusi.
Ennen kuin John ehti reagoida mitenkään, Hiro oli jo häipynyt.
John jäi paikalleen apeana, hän oli niin varma että saisi nyt tietää kaiken. John joutuisi kuitenkin vielä odottamaan, useamman vuoden.
Hiro ei mennyt kauas, hän halusi varmistua että John pääsisi turvallisesti kotiin.
Hiron täytyi myös soittaa puhelu.
"Se poika haluaa tietää totuuden. Ja hänen muutoksensa on jo alkanut, ensimmäiset jäljet näkyvät jo. Pitääkö hänen tosiaan tehdä se jo nyt?!" Hiro puhui puhelimeen.
"Ei, ei tarvitse. Vasta sitten kun muutos on tapahtunut kokonaan, silloin hänen aikansa alkaa käydä vähiin. Vahdi häntä, ja huolehdi että hän ei tee sitä. Emmehän halua että hänestä tulee samanlainen kuin sinä olet. Silloin olemme kaikki pulassa." Puhelimesta vastattiin.
"Mitä? Eikö hänen juuri pitäisi tehdä se, muutenhan hän..." Hiro sanoi.
"Niin juuri." Kuului vastaus.
Hiro katkaisi puhelun, hän ei halunnut kuulla enempää.
maanantai, 14. syyskuu 2015
Kommentit